Koronnostot alkoivat – mitä se tarkoittaa osakkeille?

Osakemarkkinat ovat jatkaneet kuluvan vuoden vahvaa kehitystään myös syyskuussa. Maailman osakkeet ovat tuottaneet vuoden alusta euromääräisesti noin 17 prosenttia. Nousulla on kuitenkin ollut vahva fundamentaalinen tuki, sillä myös yritysten tulokset ovat kasvaneet selvästi. Kansainvälisten pörssiyhtiöiden tulosten odotetaan kasvavan tänä vuonna jopa 30 prosenttia, ja tulosennusteita on nostettu edelleen syksyn aikana.
Kurssinousu ei siten ole perustunut vain arvostuskertoimien venymiseen. MSCI ACWI -indeksin 12 kuukauden eteenpäin katsova tuloskerroin (P/E-luku) oli syyskuun loppupuolella 16,7, eli lähellä kymmenen vuoden mediaaniaan, samalla kun seuraavien 12 kuukauden tuloskasvuksi odotetaan noin 23 prosenttia. Tuloskasvun jatkuminen onkin nykyisillä kurssitasoilla tärkeää. Osakkeet eivät ole kautta linjan halpoja, ja vahvan nousun jälkeen odotukset jättävät aiempaa vähemmän tilaa pettymyksille.
Pitkällä aikavälillä juuri tuloskasvu on ollut osakemarkkinoiden tärkein moottori. Viimeisen 20 vuoden aikana globaalien osakkeiden arvonnoususta vain pieni osa on tullut arvostuskertoimien noususta – valtaosa on ollut tuloskasvun ajamaa. Tämä on hyvä pitää mielessä myös nyt, kun sijoittajien huomio helposti jumittuu keskuspankkien seuraavaan korkopäätökseen tai Lähi-idän tilanteen jatkuviin muutoksiin.
Tekoälyinvestoinnit ovat edelleen yksi tulos- ja talouskasvun keskeisistä ajureista. Investoinnit datakeskuksiin, puolijohteisiin ja energiainfrastruktuuriin ovat kasvaneet voimakkaasti, ja niiden vaikutukset näkyvät teknologiasektoria laajemmin. Yhdysvaltojen keskuspankin, Fedin, pääjohtaja Kevin Warsh nosti syyskuun korkokokouksen yhteydessä juuri vahvan talouden ja nopeasti kasvavat pääomainvestoinnit keskeisiksi syiksi pitkien korkojen nousulle.
Koronnostot eivät automaattisesti pysäytä osakkeita
Syyskuussa keskuspankkien rahapolitiikan suunta on muuttunut entistä selvemmin. Euroopan keskuspankki nosti talletuskorkonsa 2,5 prosenttiin, Fed ohjauskorkonsa 3,75–4,00 prosenttiin ja Japanin keskuspankki korkonsa 1,25 prosenttiin. Fedille kyseessä oli ensimmäinen koronnosto sitten vuoden 2023, ja Japanissa korko nousi korkeimmalle tasolleen 31 vuoteen. Keskuspankkien yhteinen viesti on, että sitkeisiin inflaatiopaineisiin ollaan valmiita reagoimaan, vaikka rahapolitiikan kiristäminen samalla lisää talouskasvuun kohdistuvia riskejä. Fed ennakoi syyskuun kokouksessaan vielä yhtä koronnostoa loppuvuodelle.
Koronnostot eivät kuitenkaan ole automaattisesti aina huono uutinen osakemarkkinoille. Kuudessa Fedin kiristyssyklissä vuodesta 1994 lähtien S&P 500:n mediaanituotto on ollut 12 kuukauden kuluttua ensimmäisestä koronnostosta noin 11 prosenttia. Vuosi 2022 muistuttaa kuitenkin siitä, ettei historia tarjoa automaattista turvaverkkoa.
Merkitystä on ollut myös kiristämisen vauhdilla; historiallisesti osakkeet ovat kestäneet paremmin tilanteet, joissa Fed on edennyt koronnostoissa liukuportailla eikä hissillä. Nopeissa kiristyssykleissä kurssilaskut ovat olleet selvästi suurempia kuin rauhallisemmissa sykleissä. Sijoittajan kannalta seuraavaa 25 korkopistettä tärkeämpää on se, kuinka pitkäksi ja jyrkäksi korkopolku lopulta muodostuu. Olennaista on myös koronnostojen tausta. Nyt keskuspankit kiristävät rahapolitiikkaa tilanteessa, jossa inflaatio on edelleen liian korkealla ja energiamarkkinoiden häiriöt ovat lisänneet hintapaineita, mutta talouskasvu on säilynyt kohtuullisen vahvana.
Pitkien korkojen kehitys on ollut viime aikoina tiiviisti sijoittajien luupissa, ja korkoliikkeet säilyvät yhtenä osakemarkkinoiden tärkeimmistä katalyyteista myös loppuvuonna. Yhdysvaltain 10-vuotinen valtionlainakorko kävi syyskuussa hetkellisesti yli viidessä prosentissa, mutta on Fedin koronnoston jälkeen palautunut jälleen sen alapuolelle. Yksi mahdollinen selitys mielestämme on, että uskottava rahapolitiikan kiristäminen on vähentänyt pitkän aikavälin inflaatiohuolia. Korkotaso on silti edelleen korkea ja luo paineita etenkin korkeasti arvostetuille kasvuyhtiöille.
Markkinoiden odottama korkopolku, Fed (10/2026–12/2027)

Talouskasvu antaa edelleen tukea
Maailmantalous on kestänyt korkean korkotason ja energian hinnannousun odotettua paremmin. Ostopäällikköindeksit ovat pysyneet kasvua ennakoivalla tasolla, ja globaali yhdistetty ostopäällikköindeksi nousi elokuussa 53,5 pisteeseen – korkeimmalle tasolleen yli kahteen vuoteen. Selvästi yli 50 pisteen lukema viittaa taloudellisen aktiviteetin kasvuun, ja historiallisesti nykyinen taso on vastannut noin kolmen prosentin vuotuista maailmantalouden kasvuvauhtia.
Yhdysvalloissa erityisesti investoinnit ovat tukeneet kasvua, mutta myös kuluttaja on osoittanut poikkeuksellista sitkeyttä. Elokuun vähittäismyynti kasvoi 1,2 prosenttia edellisestä kuukaudesta ja kuusi prosenttia vuodentakaisesta – selvästi odotettua enemmän. Kasvu oli vahvaa myös ilman bensiiniasemien myyntiä, joten kyse ei ollut vain polttoaineiden hinnannoususta. Kaikki talousluvut eivät silti ole yhtä vahvoja: teollisuustuotanto polki elokuussa paikallaan, ja korkeammat korot sekä energiakustannukset voivat alkaa vähitellen jarruttaa kysyntää.
Energiamarkkinoiden tilanne on edelleen haastava, mutta viime päivinä jännitteissä on nähty varovaisia helpotuksen merkkejä. Saudi-Arabian East–West-putki on saatu uudelleen käyttöön, ja samalla diplomaattiset tunnustelut Yhdysvaltojen ja Iranin välillä ovat käynnistyneet uudelleen. Mahdollinen Hormuzinsalmen avautuminen helpottaisi olennaisesti öljyn tarjontaan liittyviä huolia. Brent-öljy nousi syyskuussa selvästi yli 100 dollarin, mutta on viime päivinä laskenut jälleen sen alapuolelle. Tilanne Lähi-idässä säilyy silti eskalaatioherkkänä ja keskeisenä riskinä: uusi nousu energian hinnassa voisi samanaikaisesti heikentää kasvua ja pitää inflaation sekä korot korkealla.
Teollisuuden ostopäällikköindeksit (8/2024–8/2026)

Osakkeissa mukana, korkosijoituksista tukea
Perusnäkemyksemme säilyy osakemyönteisenä. Raportoidut talousluvut ja suhdannekyselyt viittaavat kasvun jatkumiseen, ja markkinaennusteissa yritysten tuloskehitys jatkuu poikkeuksellisen vahvana. Globaalisti tarkasteltuna osakkeiden tulosperusteinen arvostus ei myöskään ole tilastollisesti korkea. Erityisesti investointien voimakas kasvu tukee sekä talous- että tulosnäkymiä. Nämä perustekijät painavat näkemyksessämme enemmän kuin yksittäiset koronnostot.
Osakemarkkinoilla on takana jo pitkä vahva jakso, joten tässä vaiheessa pieni maltti on mielestämme kuitenkin paikallaan. Markkinaympäristö ei ole riskitön – ja hyvin harvoin se sitä on. Keskuspankkien kiristävämpi linja, korkea pitkien korkojen taso, geopoliittinen epävarmuus, energiamarkkinoiden häiriöt ja korkealle nousseet sijoittajien odotukset voivat tehdä markkinoista aiempaa herkempiä pettymyksille. Globaalien osakkeiden tarjoama noin kuuden prosentin tulostuotto yhdistettynä vahvaan tuloskasvuun tukee osakkeiden näkymiä, mutta vahvan kurssinousun jälkeen emme näe nykytilanteessa syytä kasvattaa osakeriskiä voimakkaasti.
Olemme tehneet viime viikkoina muutoksia varainhoitosalkkujen rakenteeseen. Pitkien eurokorkojen voimakkaan nousun jälkeen olemme pidentäneet korkosijoitusten duraatiota lähemmäksi vertailuindeksiä lisäämällä valtionlainoja ja vähentämällä vastaavasti yrityslainoja. Korkeampi korkotaso tarjoaa mielestämme nyt aiempaa kiinnostavamman lähtötuoton, ja pidempi duraatio voi tuoda salkkuun suojaa, jos kasvu tai inflaatio yllättää alaspäin. Osakeallokaatiossa olemme puolestaan siirtäneet osan Yhdysvaltain sijoituksista laajasti S&P 500 -indeksiä seuraavaan ratkaisuun. Muutos ei muuta näkemystämme Yhdysvaltain osakemarkkinoista, vaan yksinkertaistaa salkun rakennetta ja parantaa kustannustehokkuutta.
Kokonaisuutena lähtökohdat loppuvuodelle ovat mielestämme edelleen kohtuulliset, joskin epävarmuus on lisääntynyt. Osakkeissa on edelleen nousuvaraa, mutta vahvan kurssinousun jälkeen eteneminen tuskin on aivan yhtä suoraviivaista kuin tähän asti. Tällä kertaa osakkeiden rinnalle on tarjolla myös aidosti tuottavia korkosijoituksia. Hyvin hajautetussa salkussa kaikkea ei siis tarvitse – eikä kannata – laittaa vain yhden kortin varaan.
lähteet: UB Omaisuudenhoito, Bloomberg
Esitetty informaatio perustuu United Bankersin omiin arvioihin ja United Bankersin luotettavina pitämiin lähteisiin. Johtopäätösten perustana oleva informaatio voi muuttua nopeasti, ja United Bankers voi muuttaa markkinanäkemystään ilman eri ilmoitusta. Mitään esityksen kautta saatavaa informaatiota ei pidä sellaisenaan käsittää kehotukseksi ryhtyä sijoitustoimenpiteisiin.