Hallinnointi

Hallinnointi

United Bankers Oyj pyrkii noudattamansa hallinto- ja ohjausjärjestelmän avulla varmistamaan toimintansa luotettavan järjestämisen ja avoimuuden. United Bankers Oyj:n hallinto- ja ohjausjärjestelmää on kuvattu yhtiön Hallinnointiperiaatteet ja tiedottamiskäytäntö -ohjeessa, jonka yhtiön hallitus on hyväksynyt.


United Bankers -konsernin konsolidointiryhmään kuuluu emoyhtiö United Bankers Oyj:n lisäksi neljä tytäryhtiötä. UB Omaisuudenhoito Oy ja UB Corporate Finance Oy ovat (Finanssivalvonnan valvomia) sijoituspalveluyrityksiä. UB Rahastoyhtiö Oy vastaa rahastojen hallinnoinnista ja arvonlaskennasta. Sillä on myös vaihtoehtorahastojen hoitamiseen liittyvä toimilupa. Konserniin kuuluu lisäksi metsäsijoittamisen ratkaisuja tarjoava UB Nordic Forest Management Oy.


Yhtiön liiketoimintaa kehitetään hallituksen hyväksymän strategian mukaisesti. Lisäksi yhtiöllä on hallituksen hyväksymät toimintaperiaatteet koskien esimerkiksi yhtiön riskienhallintaa, compliance-toimintaa ja sisäistä valvontaa. Yhtiöllä on myös muuta lain edellyttämää sisäistä ohjeistusta. Johdon luotettavuus- ja pätevyysvaatimuksien täyttymisen varmistamiseksi yhtiön hallituksen jäsenten ja johtoryhmän jäsenten luotettavuus ja pätevyys arvioidaan aina ennen lopullista valintaa tai tehtävässä aloittamista Finanssivalvonnan (erikseen säätämien) määräysten ja ohjeiden mukaisesti.


Yhtiön hallinnointiperiaatteet ja ohjausjärjestelmä esitetään pääpiirteissään tällä verkkosivustolla ja se sisältää myös annetun lain luottolaitostoiminnasta (610/2014) 7 luvun 7 §:n mukaiset tiedot siitä, miten United Bankers -konserni noudattaa luottolaitoslain 7 luvun 1–5 §:n ja 8 luvun säännöksiä.