Tilintarkastus

Tilintarkastus

United Bankers Oyj:n tilintarkastajana toimii Oy Tuokko Ltd, vastuullisena tilintarkastajanaan KHT Janne Elo. Sisäisestä tarkastuksesta vastaa KPMG Oy Ab ja vastuullinen tarkastaja on Harri Leppiniemi.

 

Taloudellisen raportoinnin oikeellisuutta arvioivat lakisääteisesti tilintarkastajat. Tilintarkastajien tehtävänä on tarkastaa United Bankers-konsernin kirjanpitoa, tilinpäätöksiä ja hallintoa. Tilintarkastajat tarkastavat, että konsernin toiminta on lain mukaista ja että tilinpäätökset on laadittu voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti ja antavat osakkeenomistajille ja muille sidosryhmille oikeat ja riittävät tiedot United Bankers -konsernin toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta.

 

Sisäisen tarkastuksen tavoitteena on arvioida United Bankers -konsernin sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan toimivuutta ja riittävyyttä tarkastusten avulla ja raportoida tekemistään tarkastuksista toimivalle johdolle ja hallitukselle. United Bankers -konsernilla ei ole omaa erillistä sisäisen tarkastuksen organisaatiota. Yhtiö on ulkoistanut sisäisen tarkastuksen KPMG Oy Ab:lle, mutta vastuu sisäisen tarkastuksen järjestämisestä kuuluu yhtiön hallitukselle ja toimitusjohtajalle.